Uuden vuoden aatto. Olen totaalisesti tinoissa, sekaisin shampanjasta ja kaikesta muusta illan mittaan nauttimastani alkoholista. Istun penkillä satamalaiturilla ja hihittelen itsekseni. Istun siksi, että jalat eivät ole minun omani. En löytänyt omiani ja otin tämän parin mukaani ravintolan narikasta, kun minut heivattiin sieltä portsarin toimesta ulos. Valitettavasti ne ovat eri paria ja kieltäytyvät toimimasta niin kuin luultavasti haluaisin. Sain kuitenkin raahattua niitä sen verran perässäni, että pystyin rantautumaan satamaan. Ravintola Kissanviikset! On siinäkin nimi. Vaan väliäkö sillä. Siellä ei enää huolittu minun rahojani ja hurmaavaa seuraani, vaan minut ulkoistettiin tylysti, vaikka olin tuhlannut vuodenvaihdetta juhlistaakseni viimeisetkin euroni hyvään ruokaan ja runsaaseen määrään palanpainiketta. Pitäköön tunkkinsa!
Tunnustelen taskujani. Sinne-tänne hapuilevat sormeni löytävät takin sivutaskusta tupakat ja sytkän. Saan kuin saankin muutaman kirosanan avittamana kaivettua askista tupakan ja pystyn saamaan sen jo neljännellä kerralla oikein päin suuhuni. Tulta en ehdi tupakkaan edes yrittämään, koska jostain sisuksieni syövereistä kumpuaa pahoinvoinnin aalto, joka pakottaa minut kumartumaan penkin selkänojasta tukea ottaen sen taakse ja sylkäisemään melkoisen osan kalliilla euroilla maksetuista juomista ja ruoista roskiksen taakse nurmikolle. Kyökin ja kiroilen vielä perään, mutta lisää ei tule. Ainakaan heti. Katselen sumein silmin aikaansaannostani, yrittäen kovasti muistaa missä vaiheessa olen syönyt raketti-spagettia ja mämmiä? Tai siltä se ainakin näyttää. Kyseisen ravintoyhdistelmän ulkonäkö ja ilmoille tulviva tuoksu saa refluksini taas aktiiviseksi. Kyökkään uudestaan.
Hetken päästä sisuskaluni rauhoittuvat ja saan tupakkaan tulen. Tupakansavu helpottaa oloani hetkeksi. Muistan povitaskussani asuvan taskumatin. Otan sen esiin, ravistan sitä ja kuulen ilokseni nesteen hölskyvän sen sisällä. Humalainen mieleni toteaa ainetta olevan vielä hyvin jäljellä. Otan varovasti pienen huikan ja tunnustelen, päätyykö aine hummalluttamaan minua lisää, vai pyrkiikö se samantien ulos. Vaikutus on toivomani ja otan toisen, kunnollisen ryypyn. Minulla on toisessakin taskussa Matti, mutta se asuu kukkarossa, eikä se pysty lohduttamaan minua niin kuin tämä taskuversio.
Satama on hiljainen. Kaikki muut ovat ottamassa ravintoloissa tai kotonaan pohjia uuden vuoden vaihtumisen kunniaksi. Minä istun yksin penkillä tupakka suussa ja katselen tyhjin silmin satama-altaaseen. Totean ilman olleen edellisinä päivinä sen verran kylmä, että vesi on jäätynyt. Huomaan hämärässä valaistuksessa parinkymmenen metrin päässä rannasta ison puuläjän, jota on kerätty pitkin loppuvuotta lautalle kokoksi ensi kesän juhannusta varten. Muistan edellisenä kesänä erään päivän pikkutunneilla ravintolasta palatessani ajaneeni ”lainatulla” polkupyörällä tänne ja istahtaneeni samalle penkille jossa nyt istun. Humalaisen itsevarmuudella olin riisuutunut ja suorittanut onnekkaasti aamu-uinnin pari kertaa kokkopuiden ympäri. Sillä välin joku oli hälyttänyt virkavallan paikalle. Minut pidätettin, puettiin ja vietiin putkaan selviämään. Myöhemmin sain sakot siveellisyysrikoksesta yleisellä paikalla.
Katson kelloa, tai siis oikeastaan tarkistan ajan kännykästä. Kellon olin myynyt jo aikaa sitten rahapulassa. Puolen tunnin päästä on keskiyö. Kaivan taskumatin uudestaan esiin, tyhjennän sen suuhuni kerralla ja ähkäisen päälle. Otan kännykkäni ja kirjoitan ryhmäviestinä uuden vuoden toivotuksen kaikille ystävilleni. Lähetän viestin. En saa vastausta kummaltakaan.
Katseeni lukittuu hämärässä olevaan puukasaan. Humalaiset aivoni saavat odottamatta kuningasajatuksen. Mitäpä jos tekisinkin vuoden vaihteen kunniaksi oikein kunnollisen oman roihun. Tuolla on kasa puuta ja minulla sytkä. Ja järvessä jäätä sen verran, että pääsen puiden luokse. Ajatus roihahtaa liekkeihin ja samaa ajattelin tehdä puukasalle. Nyt vaan sytykettä jostain. Roskis! Siellä on varmaan paperia tai jotain muuta sytykkeeksi kelpaavaa. Jess, tungen taskut täyteen löytämiäni grillituotteiden käärepapereita ja huomaan laiturin reunalle hoippuessani tottuneeni jo kohtuullisesti vieraisiin jalkoihini.
Laskeudun varovasti satamaportaita pitkin jäälle. Jää vaikuttaa lujalta. Ainakin se tuntuu kantavan painoni. Lähden hoipertelemaan kohti puukasaa. Jää ritisee allani, mutta kestää. Mietin, että lujuuttaan se vaan ritisee. Olen humalapäissäni kävellä ohi määränpäästäni, mutta korjaan suunnan ajoissa ja pääsen puiden viereen. Kaivan roskispaperit taskuistani ja asettelen ne sopivaan rakoon puiden sekaan. Saan ne muutamalla yrityksellä syttymään. Lämmittelen hetken käsiäni tulen loimussa ja lähden sitten hoippuen perääntymään takaisin laituria kohtia liekkien voimistuessa.
Silloin räjähtää taivas yhtäkkiä valomereksi jumalattoman jysäyksen saattelemana, jonka voimakkuutta jäinen järvi vielä tehostaa. Tämä on startti kaupungin järjestämään ilotulitukseen. Pysähdyn katselemaan suu auki niska kenossa taivaan paukkuvia valoilmiöitä ja muistan, että nyt pitää tehdä uudenvuodenlupaus. Teen asennon, yritän olla horjumatta ja lausun käsi lipassa juhlallisesti ääneen: ”Tänä vuonna kuuntelen presidentin uudenvuodenpuheen loppuun saakka”.
Ilotulituksen loppuhuipennus jysähdyksineen saa minut horjahtamaan. Kaadun kyljelleni. Jää pettää altani ja joudun veden varaan. Vesi on märkää ja kylmää. En saa käsilläni minkäänlaista otetta liukkaan jään reunoista, eikä vieraat jalkani osaa uimaliikkeitä. Otteeni jään reunasta irtoaa ja vajoan hiljaa veden alle. Samalla tunnen, kuinka satama-altaan voimakkaat virtaukset vetävät minut mennessään yhä syvemmälle…
Tää on mun lemppari!!!